sunnuntai, 6. maaliskuu 2011

Muutto

1o2n-blogi muutti. Uuden blogin löytää täältä.

tiistai, 11. tammikuu 2011

Kakkua ja huiveja

Reilu kaksi viikkoa synttäripäivien jälkeen Utu Puupponen pokasi Kajaanista ROP-sijan ja yleni heti ensimmäisestä yrityksestä valioluokkaan! :) Utu sai myös kunnian olla ensimmäinen meidän perheen koira, jolla on Suomen Muotovalion titteli, joten kakkukahvithan siitä hyvästä oli juotava.

Utun oikealla nimellä hakemalla voipi juutuupista löytää pari hassunhauskaa juoksuvideota. En kehtaa niitä tähän linkittää, ovat sen verran "edustavia".

Ja vaikka tällä rintamalla on ollut joulunaluskiireiden takia aika hiljaista niin neulerintamalla on ollut tohinaa ihan riittämiin, kun hirveällä paniikilla koitin saada joululahjoja valmiiksi. No osa valmistui ajoissa, osa ei. Tämä äidille Victorian Lace Today-kirjasta tehty huivi ei valmistunut kuin vasta reilu viikko joulun jälkeen :D Lankana on Villa Laurilan alpakka-kainuunharmassekoitus, joka oli muuten aivan ihanaa, mutta kylläkin niin haurasta, että peukut on pidettävä pystyssä ettei huiviin tule reikiä.

Haluaisin tehdä tuollaiset verhot :D

Itselle väkersin käsinkehrätystä ja -värjätystä omasta langasta Citronin.

Sitten ei kun uusi vuosi ja uudet kujeet. Kenties!

 

sunnuntai, 24. lokakuu 2010

Sininen pitsiunelma

Pitkään kaapissa pyörinyt Jaipur Silk Fino (100% silkkiä) oli hankala tikki. Sitä oli 600 metriä, eli liian vähän isoihin huiveihin ja liian paljon pieniin huiveihin. Halusin kuitenkin saada sen mahdollisimman pitkälle hyödynnettyä tulevaan huiviin kokonaan.

Lopulta ei auttanut muu, kuin muokata hieman jotain olemassa olevaa ohjetta. Loppujen lopuksi huivin malliksi valikoitua Victorian Lace Today -kirjan Melon Shawl, johon sitten tosiaan tuli muutama pieni muutos. Ne näkynevät aika hyvin kuvissa. Mallikertoja tähän tuli 59 ja reunus on  sivulta 127, mutta lisäsin siihen muutaman reiän kun tuntui että reunasta tulee muuten liian tukkoinen.

Langan riittäminen olikin sitten melkoinen trilleri. Reunusta aloittaessani jäljellä oli 37 grammaa lankaa, joka tuntui hupenevan ihan hirvittävää vauhtia. Saatte uskoa, että viimeiset viisi senttiä neuloin nopeasti vain saadakseni tietää riittikö se! Ja riitti! Jäihän sitä himputti vieköön muutama metri ylikin! :D

Tuli siitä kaunis kyllä. Ja vaikkei väri ehkä sittenkään ole ihan minun juttuni, niin silkin hohteen ansiosta se tuskin jää kuitenkaan käyttämättä :) pitäähän sitä välillä pukeutua vähän muihin väreihin kun niihin mihin normaalisti.

Mulla oli hetken hieno visio puudelista kuvausrekvisiittana, mutta totesin sen toivottomaksi yritykseksi kun yritin oikeasti saada nämä kaksi järkevän näköisesti yhteiseen kuvaan...

maanantai, 13. syyskuu 2010

Rukinlaulua

Tai liekkö tuo laulua, enemmän sellaista surisevaa hyminää.

Noin kuukausi sitten tänne muutti uusselantilainen puuvekotin, Ashfordin Traveller. Olen ollut siihen erittäin tyytyväinen. Ääntä siitä lähtee melko paljon, mutta kuuleepahan kuinka hommat etenee ;) Taidotkin ovat jo sen verran karttuneet, että seuraavan langan kanssa saatan joutua kaivamaan kaapista samalla tilaamani fast speed adapterin.

Tuulia ei ole suinkaan unohtunut, mutta pikkuhiljaa alan paremmin ymmärtää sen puutteita ja kuinka sitä kannattaa fiksailla. Traveller (jolla ei toistaiseksi ole sen parempaa nimeä, ehkä se tulee sitten kun on tullakseen) haluaisi myös jonkun kivan pintakäsittelyn, mutten ole osannut päättää millaisen.

Neuleita olisi pääteltävänä kasa. Nämäkin molemmat kun ovat jo neuloutuneet :) toisesta tuli hartianlämmitin ja toisesta ruskapipo.

 

 

tiistai, 10. elokuu 2010

Huh hellettä!

Onpa jäänyt kaikenlainen aivotyö varsin vähälle kun olen odottanut, että kuumuus loppuu! Kaikkein kamalinta oli viikonloppuna, kun kävimme Utun kanssa Kuopion koiranäyttelyssä ja helleluvut paahteisella raviradalla olivat infernaaliset! Mulla vaan hiki valui pitkin naamaa! Onneksi vanhempieni asunnon alakerta on ihanan viileä ja yöllä sai nukuttua ja pakenimmepa sinne päivälläkin pienille unille...

Tuloksena viikonlopusta oli ensimmäiseltä päivältä arvio, että Utu tarvitsee vielä aikaa kehittyäkseen (= EH) ja toiselta päivältä villakoirakasvattajatuomarin jäljiltä lapussa luki Erinomainen, NUOK1, PU1, ROP, SERT, CACIB ja Utulle reipas taputus kylkeen "You're very nice dog!". Harmillista vaan, että kisa ei ollut kovin kova. Meidän lisäksi paikalla oli vain yksi toinen h/a/p isovillakoira. Vähän vähäisempi on tuo kilpailun määrä kuin suositummilla roduilla... latistaa vähän näitä meidän saavutuksia ;)

Ryhmäkehässä käytiinkin sitten näyttämässä kansalle mistä harmaa villakoira on tehty... noin niin kuin mitään eleganttia ja ylvästä puudeliraviahan siellä ei sitten nähty, vaan allekirjoittaneelta enemmänkin lähti niin sanotusti puudeli lapasesta ja siellä esiteltiin laukkaa ja kaikenlaista ryntäystä edellä menevän perään. Pitäisi kai pikkuisen harjoitella... (mutta meillä mennään kyllä aikalailla sillä periaatteella, että lahjattomat harjottelee... ja lukee käyttöohjeita.)

Mutta kästyöuutisiakin on! Niin paljon oikeastaan ettei kaikkea jaksa vielä kertoa, säästellään vähän. Ensimmäisenä kuitenkin suuresta kasvivärjäyskokeilusta, josta jäi oikein positiivinen mieli!

Olipa kerran neljä sukulaisnaista ja iso pata.

Ensimmäiset niistä pääsivät jo puikoillekin:

Samaisella reissulla valmistui myös Novitan vanhoista keristä avopuoliskolle kaulaliina talveksi (ravelry). Josta pitäisi päädyt vielä siivota virkkaamalla, tuli vaan tuota kuvaa katsoessa mieleeni :D